Ruttusukat Novitan 7 veljestä -langasta

Ruttusukat Novitan 7 veljestä -langasta

Ruttusukat ovat pitkävartiset villasukat, joihin volyymia tuo patenttineule.

 

Ruttusukat Novitan 7 veljestä -langasta

 

Nämä villasukat tein tilauksesta eräälle asiakkaalle, joka oli hankkinut ohjeen ja langat valmiiksi tarkoituksenaan neuloa sukat itse. Jostain syystä neulominen kuitenkin jäi, ja hän kysyi voisinko minä neuloa sukat hänelle. Tietenkin lupasin, ja sain langat ja ohjeen, ja kiire ei kuulemma ollut. En tiedä mistä asiakas oli löytänyt ohjeen, mutta googlettamalla ”Ruttusukat” löysin samannäköisen ohjeen täältä: https://www.meillakotona.fi/artikkelit/naissa-kelpaa-tassutella-suloiset-ruttusukat-yhdistavat-saarystimet-sukkiin. En siis ole varma onko linkin ohje täsmälleen sama kuin käyttämäni, mutta ainakin lanka ja kuvan sukkien ulkonäkö täsmäävät.

Neuloin sukat pääasiassa 4 mm puikoilla, joissain joustinneuleosuuksissa käytin pienempiä puikkoja. Ensin neuloin molempien sukkien varret, sitten vuorotellen kantapäät, ja lopuksi jalkaterän osuudet yhtä aikaa tai vuorotellen. Näin oli helpompi muistaa silmukkamäärät ja saada kavennukset täsmälleen samoihin kohtiin. Tuntui myös, että näin toisen sukan tekeminen ei ollut yhtä tylsää kuin silloin kun neuloo ensin yhden sukan valmiiksi ja sitten toisen samanlaisen. Tein osan jalkateristä looppaamalla (magic loop), mutta huomasin käsialani olevan jonkin verran tiukempaa niin, joten vaihdoin takaisin sukkapuikkoihin. Tein sukat asiakkaan mittojen mukaan noin 39 kokoisina. Lankaa sukkiin meni aika tarkalleen 200 grammaa.

Sellaisen huomion tein ohjeesta (tai omasta ohjeenlukutaidostani), että joko ohjeessa ei oltu huomioitu patenttineuleen tekemistä suljettuna neuleena, tai sitten en vain ymmärtänyt ohjetta oikein. Käyttämäni ohjeen mukaan neulottuna patenttineuleesta olisi nimittäin kerroksen vaihtumiskohdassa tullut hieman hassun näköinen, joten tein patenttineuleen sen mukaan kuin itsestäni tuntui järkevältä ja sain neuleesta paljon siistimmän näköisen. Muistaakseni tuota yhden silmukan lisäämistä ja vähentämistä joustinneuleen ja patenttineuleen vaihtumiskohdassakaan ei tarvinnut minun taktiikallani tehdä.

Aiemmin olin neulonut pääasiassa puolipatenttia, joten ensimmäisillä kerroksilla piti vähän totutella tähän vielä hitaampaan etenemiseen. Mutta kyllähän tuo varsinainen patenttineule on vielä kuohkeampaa kuin puolipatentti. Jopa tällaisilla keskipaksuilla langoilla, kuten 7 veljestä ja suunnilleen samanpaksuiset Drops Karisma ja Merino Extra Fine, saa todella muhkeaa neulepintaa aikaan. 

Valmiit ruttusukat näyttävät ihanan lämpimiltä ja mukavilta.

Valmiit ruttusukat näyttävät ihanan lämpimiltä ja mukavilta.

Kuvan saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Lisää neulomiani sukkia löytyy esimeriksi täältä ja täältä.

Junasukat Novitan Nalle Colori -langasta

Junasukat Novitan Nalle Colori -langasta

Junasukat ovat monen mielestä ihan parhaat sukat pikkuvauvalle.

 

Junasukat Novitan Nalle Colori -langasta

Neuloin elämäni ensimmäiset Junasukat tänä vuonna. Tavallaan vähän hämmentävää, sillä olen neulonut sukkia jo yli kymmenen vuotta, ja Junasukkien malli on ihan klassikko, ainakin vauvasukissa. Sukkiin liittyy herttainen sota-aikaan sijoittuva tarina, ja se, kuten myös käyttämäni ohje, löytyy Taito Itä-Suomen www-sivuilta. Tässä suora linkki: https://www.taitoitasuomi.fi/junasukka-ohje. Tämä sukkamalli on kuulemma ihan verrattoman hyvä pienille vauvoille, sillä kertomusten mukaan sukat pysyvät jalassa, vaikka vauva olisikin sitä reipasta ja eläväistä sorttia, joka pyrkii potkimaan sukat pois heti kun mahdollista. Näiden sukkien osalta kokemusperäistä aineistoa ei ole vielä ehditty keräämään, sillä sukille ei ole saajaa tiedossa, vaan ne on neulottu ihan vain huvin vuoksi.

Aloitin näiden sukkien neulomisen jo keväällä ja ne olivat matkaneuleena eräällä sopivasti juuri Itä-Suomeen suuntautuneella reissulla. Matkaa ei kylläkään tehty junalla (vaikka sekin olisi sopinut sukkien teemaan), vaan ihan tavallisella henkilöautolla. (Huolestuneille sukulaisille tiedoksi: En ajanut itse.)

Toinen sukka ehti valmiiksi asti, ja toinenkin yli kantapään (sukat on nelottu ylhäältä alaspäin), mutta sitten matka loppui, ja sukantekele jäi lojumaan sohvan nurkkaan. Nyt viikonloppuna pyykinpesukoneen lopettamista ja nukkumaan pääsyä odotellessa päätin vihdoin neuloa toisenkin sukan loppuun. Ehdin vielä päätelläkin sukat ennen kuin sain pyykit kuivumaan. Onpahan yksi keskeneräinen neule sohvalla vähemmän! Jostain syystä niillä (keskeneräisillä neuleilla) tuntuu olevan paha tapa kerääntyä sohvalle, joten pitää välillä raivata siihen lisää istumatilaa ja tehdä puolivalmiita neuleita valmiiksi.

Lisätietoja sukista

Sukat on neulottu 2,5 mm puikoilla ja niihin meni 38 grammaa Novitan Nalle Colori lankaa. Lanka on yli 10 vuotta vanha, ja se on aikoinaan ostettu itselleni neulomiani perussukkia varten. Ja taas sain siis omaa lankavarastoa pienennettyä 38 gramman verran. Pieni keränloppu tätäkin lankaa vielä kuitenkin jäi, mutta toisia Junasukkia siitä ei enää saa. Nalle Colori ei ole raitalankaa, vaan siitä syntyy erilaisia kuvioita neuleen koosta riippuen. Muistaakseni omissa sukissani on hieman revontulimainen kuvio, mutta näistä pikkuvauvan sukista en huomaa mitään selkeää kuviota. Kivaa ilmettä kirjava lanka kuitenkin antaa! 

Sukat on neulottu muuten ohjeen mukaan, mutta tein jalkaterästä hieman lyhyemmän, sillä halusin tehdä pienet sukat, jotka voi esimerkiksi antaa joskus sopivan tilaisuuden tullen vauvalahjaksi. Jalkapöydän päällä olevia nurjia raitoja / ”makkaroita” tein ohjeenmukaisen neljän sijasta vain kolme, ja myös nauhakavennukset tein nopeammassa tahdissa. Jalkaterän pituus on näissä sukissa noin 10 cm ja sukan varren pituus on 13 cm.

Valmiit junasukat ovat oikein somat, vaikka en ole aiemmin pitänyt sukan "muhkuraisesta" ulkomuodosta.

Valmiit junasukat ovat oikein somat, vaikka en ole aiemmin pitänyt sukan ”muhkuraisesta” ulkomuodosta.

Kuvan saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Varpaasta varteen – syksyn ensimmäiset villasukat

Varpaasta varteen – syksyn ensimmäiset villasukat

Varpaasta varteen neulotut vauvan villasukat Drops Fabel Long Print -langasta.

 

Varpaasta varteen – Syksyn ensimmäiset villasukat

Mistä tietää, että syksy on tullut? No tietenkin siitä, että tulee pakottava tarve neuloa villasukkia. Huolimatta siitä, että niitä on omiksi tarpeiksi jo ihan riittävästi. Minulla nimittäin on villasukkia niin paljon, että vaikka käytänkin niitä lähes koko ajan syksystä kevääseen (ja toisinaan kesälläkin), ne eivät ehdi kulua puhki. Silti joka vuosi taitaa tulla tehtyä itselle vähintään yhdet uudet sukat. Koska tuntuu siltä.

Aikuisen sukat Novita Nallesta

No, tänä syksynä sukanneulomistarpeen iskiessä halusin olla järkevä, ja neuloa sukat lahjaksi veljen vaimolle, jonka tiesin ilahtuvan uusista villasukista. Olin myös niin taloudellinen, että neuloin sukat jämälangasta. Niitä myös on kertynyt vuosien saatossa varsinainen kokoelma! Valitsin väriksi Novitan Nalle Kukkaketo -mallistosta Kirsikkapuun, eli vaaleanpuna-pinkki-vihreän raitalangan. Koska kerä oli aloitettu, päätin tehdä sukat varpaasta varteen -menetelmällä, jotta varresta voi tehdä sen mittaisen mihin lanka riittää. Aivan aluksi siis punnitsin langan, jotta tietäisin suunnilleen kuinka paljon yhteen sukkaan on lankaa käytettävissä. 3 mm puikoilla neulotuista sukista tuli varsin lyhytvartiset, mutta toisinaan sellaisetkin ovat paikallaan. Lankaa sukkiin meni yhteensä noin 60 grammaa. En käyttänyt sukkiin mitään varsinaista ohjetta, vaan sovelsin tilanteen mukaan. Tiimalasikantapään silmukkamääriin katsoin vinkkejä Novitan sivuilta Nalle-langasta neulottavien sukkien ohjeista. Neuloin sukat jo ennen lomaa, joten en enää muista muita yksityiskohtia kuin silmukkamäärät.

Vauvan sukat Drops Fabelista

Kun olin saanut nuo noin 38-kokoiset sukat päättelyä vaille valmiiksi, tilasi kyseisten sukkien saaja alle 1-vuotiaalle pojalleen villasukat, sillä kuulemma kaikki valmiina olevat sukat olivat joko liian pieniä tai liian isoja. Päätin neuloa vauvan sukat samalla menetelmällä kuin aikuisenkin ja myös jämälangasta, eli joskus aikoinaan hankitusta Drops Fabel Long Print -langasta (väri ocean view, eli 604). Nämä sukat neuloin 2,5 mm puikoilla (jotka paksumpien puikkojen jälkeen tuntuvat aivan hammastikuilta). Hauskaa oli se, että silmukkamäärä sekä aikuisen että vauvan sukissa oli sama: 10 s / puikko jalkaterässä ja 11 s / puikko varressa alemman resorin yläpuolelta loppuun. Vauvan sukissa jalkaterän pituus kärjestä tiimalasikantapään alkuun on noin 8 cm ja jalkapohjan kokopituus noin 11 cm. Varren pituus resoreineen on noin 10 cm. Pikkusukat on neulottu mittatilauksena, eli kaikki pituudet on sovitettu ”asiakkaalle”. Kantapään ja resorin väliin neuloin 4 kerrosta sileää kaikilla silmukoilla, ettei resori tule liian alas. Lankaa näihin sukkiin meni yhteensä noin 25-30 grammaa.

Aikuisen villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Aikuisen villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Vauvan villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Vauvan villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Ruutusukat – sukat joita en aikonut tehdä

Ruutusukat – sukat joita en aikonut tehdä

Ruutusukat seuraksi ruutupipolle ja -lapasille. Juttu (Sukat joita en aikonut tehdä) julkaistu alun perin vanhassa blogissa.
 
 

Ruutusukat – sukat joita en aikonut tehdä

Näitä sukkia en todellakaan aikonut tehdä. Tai aioin, mutta en vielä nyt, vaan joskus – ehkä ensi vuonna. Sain tarpeekseni kolmesta langasta samassa neuleessa (ne olivat koko ajan sekaisin), langanpäiden päättelystä (voiko mikään olla sen jännittävämpää?!) ja varsinkin ketjupistoista näissä lapasissa ja pipossa. Lankoja kuitenkin jäi, ja tein sellaisen erehdyksen, etten heti sullonut niitä tuonne lankavaraston perukoille vaan jätin ne lojumaan tuohon käsityökoriin, mistä löytyi myös 3,5 mm sukkapuikot ja muutama sata grammaa punaista Karismaa – odottamassa villapaidaksi päätymistä. No, aikani niitä siinä katseltuani totesin, että kai nuo tuosta täytyy saada pois häiritsemästä, ja tartuin puikkoihin.

 
Ja pääteltäviä langanpäitä todellakin sain aikaan. Sukkiin on käytetty monta kerän loppua. Kolme Dropsin Karismaa ja yhden Novitan 7 veljestä -kerän loput sain sukkiin tungettua. Kahta 7 veljestä ja kahta Karismaa tosin vielä jäikin. (OK, myönnetään, että sitä ”loppuunkäytettyä” 7 veljestä -lankaakin jäi todellisuudessa noin 1,2 metriä…). Tein sukat niin, että varressa käytin Karismaa (kolmea eri harmaata) ja jalkaterässä 7 veljestä -lankaa, koska se on polyamidin ansiosta hieman kestävämpää kuin 100 % villaa oleva Karisma. Vihreät raidat ovat 7 veljestä -langasta.
 
Sukkiin meni lankaa yhteensä noin 150 grammaa, ja näistä tuli vieläpä liian suuret! Nämä ovat todennäköisesti kokoa 37-38. No, jospa ne kutistuisivat pesussa. Sukan varrella on pituutta noin 23 cm resoreineen. Ja varret on tarkoituksella tehty löysemmiksi, lisäsin sileäneuleiseen osuuteen silmukoita. No, nyt ne ovat valmiit, ja NYT laitoin loput langat kaappiin ja jätän sukkien tekemisen ainakin hetkeksi. Ja ketjupistojen! Langanpäitä todennäköisesti joudun päättelemään edelleenkin suunnilleen samaan tahtiin kuin ennenkin.
Nyt saavat ketjupistot riittää! Ainakin vähäksi aikaa...

Nyt saavat ketjupistot riittää! Ainakin vähäksi aikaa…

Vaalean harmaa 7 veljestä riitti juuri sopivasti!!

Vaalean harmaa 7 veljestä riitti juuri sopivasti!!

 
Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.