Eskimo-lapaset Drops Eskimo -langasta
Eskimo-lapaset Eskimo-pipolle kaveriksi. Lankana tietenkin Drops Eskimo.
Eskimo-lapaset Drops Eskimo -langasta
Olin jo pitempään suunnitellut, että pitäisi kehitellä Eskimo-pipolle seuraksi Eskimo-lapaset, mutta oli sen verran aina muuta neulottavaa, että en ollut saanut aikaiseksi. (Pipon esittelyteksti löytyy täältä.) Tässä syksyllä sitten eräs asiakas osti keltaisen Eskimo-pipon ja kysyi, olisiko mahdollista saada lapaset myös. Ilahduin kovasti, sillä nyt sain pätevän syyn suunnitella ja neuloa pipon kanssa samaa sarjaa olevat lapaset. Olin sen verran pitkään pyöritellyt ideaa mielessäni, että oli heti melko selvää millaiset lapasista piti tulla. Kämmenselkä puolipatenttia, resori 1o, 1n -joustinneuletta ja muuten sileää.
Näin paksulla langalla en ollut neulonut lapasia aikoihin, enkä varmaan koskaan aiemmin peukalokiilan kanssa, mutta istuvuuden vuoksi halusin tehdä nyt peukalokiilan. Silmukkamäärät ja peukalokiilan koko näyttivät osuvan heti ensi kerralla aika nappiin, vaikka en sen kummemmin katsonut vinkkejä mistään (enkä tietenkään edes kirjoittanut mitään määriä muistiin, joten seuraavatkin mahdolliset Eskimo-lapaset pitää neuloa summassa). Tällekin asiakkaalle oli helppo neuloa lapaset, koska mittasimme kädet etukäteen, niin tiesin, että suunnilleen itselleni sopivilla lapasilla saan asiakkaallekin hyvät. Ensimmäinen lapanen oli niin nopea neuloa, että vein lapasen asiakkaalle sovitettavaksi ennen päättelyä ja toisen lapasen neulomista. Ensimmäinen lapanen sai hyväksynnän, joten neuloin toisenkin, päättelin lapaset ja asia oli sillä selvä.
Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.