Aasi

Aasi

Söpö, neulottu aasi Novitan Sirkus-langasta.

Aasi

Luulenpa, että selkäni minua kiittäisi huomenna (jos vain osaisi), joten aihe on hyvin ajankohtainen. Mietin joulun alla, että minkälaisen pehmolelun neuloisin kaikista vauvoimmalle veljenlapselleni joululahjaksi. Minulla oli useampia vaihtoehtoja, ja kyselin muutamilta ystäviltäni mielipidettä tähän vaikeaan kysymykseen. Eräs ystäväni ihastui tähän aasiin, joten päätin tehdä sen HÄNELLE joululahjaksi. (Vauva sai nallen.)

Arno Aasin ohje löytyy Pehmoilua-postauksessa esitellystä kirjasta. Tämäkin taisi olla ohjeen mukaan huovutettava pehmo, mutta neuloin aasin paksuilla puikoilla Novitan Sirkus -langasta, joten en huovuttanut sitä. Täytteenä on tietenkin tuttuun tapaan pumpulia. Silmät ovat pienet napit ja sieraimet kirjoin. Aika sympaattinen kaverihan tuo on. 🙂

 Dropsin langoista esimerkiksi Eskimo sopisi hyvin aasin neulomiseen (lanka sopii myös huovutukseen).
Neulottu Aasi. Häntä pilkistää ihan vähän tuolta takaa.

Neulottu Aasi. Häntä pilkistää ihan vähän tuolta takaa.

Pystyssä sojottava otsatukka on mielestäni aika jees.

Pystyssä sojottava otsatukka on mielestäni aika jees.