Isoäidinneliöitä…
Isoäidinneliöitä on helppo tehdä. Missä vaan.
(Teksti julkaistu alun perin vanhassa blogissani: http://tankimaatein.blogspot.com/2014/01/isoaidinnelioita.html.)
Tänään en ole ehtinyt neuloa yhtään silmukkaa, enkä lyödä yhtään lyöntiä (nypläyksestä siis puhun), joten kerronpa teille tarinan eräästä hullusta päähänpistosta, jonka kerran sain. Ja en aio toista kertaa saada. 😉
Isoäidinneliöitä 1, 2, 3… 165 kpl
Eräänä vuonna (ollessani köyhä opiskelija) sain päähäni tehdä pikkusiskolle joululahjaksi tilkkupeiton isoäidinneliöistä. Kaikkea hullua sitä tuleekin keksittyä! Hirveän kätevää oli tietenkin se, että sain näin käytettyä jämälankoja johonkin hyödylliseen. Langat olivat ties mitä kaikkea mahdollista villasekoitetta, varmaan pääasiassa kuitenkin Novitan 7 veljestä ja Nalle -lankoja tai muita vastaavia ja suunnilleen saman paksuisia. Joka palaan laitoin kerroksia sekä ohuemmasta että paksummasta langasta, ja kaikkiin tein reunukset luonnonvalkoisella 7 veljestä langalla. Valitettavasti en enää muista kuinka paljon tuota luonnonvalkoista kaikkiaan tarvittiin. Virkkasin paloja 11 erilaista väriyhdistelmää, aina 15 joka lajia. Eli yhteensä 165 palaa. Huhhuh, ei voi kuin ihmetellä ja ihastella omaa reippautta nyt jälkeen päin. 😀
Sain palat valmiiksi hyvissä ajoin, mutta en ollut hoksannut kuinka kauan palojen yhdistämiseen menee aikaa. Eli kiirehän siinä tuli. Jouduin laittamaan peiton pakettiin hieman keskeneräisenä, kaikki palat olivat kiinni peitossa, mutta joitakin ”pitkittäissaumoja” oli kesken. Viimeistelin työn sitten jouluyönä mukavasti muun toiminnan ohessa. 🙂 Pääasia on kuitenkin se, että peitosta tuli valmis. Ja hienokin se on. Jälkeen päin on hieman harmittanut, etten tehnyt peittoa itselleni. Varsinkin, kun päätin, etten enää koskaan tee samanlaista. Ainakaan noin pienistä paloista. (Ovat muistaakseni n. 10 cm kantiltaan, tai jopa vähän alle, 9?) Paloja on kuitenkin sen verran, että kokonaisuudessaan peitto on ihan mukavan kokoinen torkkupeitto.