Klompelompe Vintiömyssy Drops Big Merinosta

Klompelompe Vintiömyssy Drops Big Merinosta

Klompelompe Vintiömyssy pienellä röyhelölisällä.

 

Klompelompe Vintiömyssy Drops Big Merinosta

Vintiömyssy on nimensä mukaan pienille ja vähän isommillekin vintiöille sopiva kypärämyssy, joka on simppeliä, mutta kuitenkin kivan näköistä helmineuletta. Helmineuleen lisäksi myssyssä on joustinneuletta kaulassa ja kasvojen ympärillä sekä sileäneuleinen solmu päälaella.

Kysyin joskus aikoinaan veljeni lapsilta toiveita päähineistä, jotka he haluaisivat minun tekevän heille. Tuolloin 5- tai 6-vuotias veljentyttäreni piirsi kuvan kypärämyssystä. Tämä myssy on siis näkemykseni tuosta toiveesta neulottuna. Lanka on Dropsin Big Merino, ja sitä meni myssyyn noin 110 grammaa. Vaaleanpunaista meni n 70 grammaa, eli hieman enemmän kuin valkoista. Myssy on neulottu ohjeen mukaan (ohje löytyy kirjasta Klompelompe – ihania neuleita lapsille), mutta lisäsin siihen hieman tyttömäisyyttä virkkaamalla kauluriosan reunaan pienen soman reunuksen Klompelompe Nuppuliini-myssystä (https://www.tankimaatein.fi/klompelompe-myssyja/ ja http://tankimaatein.blogspot.com/2016/11/alpakkainen-klompelompe-nuppuliini-myssy.html). Mietin virkatun reunuksen tekemistä myös kasvojen ympärille, mutta ajattelin, ettei se olisi kovin käytännöllinen siinä, joten päädyin virkkaamaan reunuksen vain kypärämyssyn ”helmaan”.

En ollut koskaan aikaisemmin neulonut kypärämyssyä, pipoja ja kaulureita kylläkin, joten oli hauska päästä kokeilemaan uutta mallia. Myssy tuntui hyvältä, kokeilin sitä itsekin, ja se oli mukava tehdä. Raitojen ja helmineuleen ansiosta se myös tuntui valmistuvan nopeasti. Toki myssy on neulottu kohtuullisen paksuilla puikoilla, joka myös vaikuttaa. Neuloin vintiömyssyn pääasiassa 5 mm puikoilla, resoreihin käytin muistaakseni 4 mm puikkoja. Virkkuukoukun kokoa en enää muista, 4 tai 5 mm kuitenkin. Myssy valmistui jo vuoden 2017 keväällä, enkä tietenkään ole kirjoittanut siitä kovin paljoa tietoja muistiin, kun silloin aikoinaan oli tarkoitus heti kirjoittaa siitä esittely.

Kuvan saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Valmis Klompelompe Vintiömyssy raidallisena ja koristettuna pienellä virkatulla reunuksella.

Valmis Klompelompe Vintiömyssy ohjeesta poiketen raidallisena ja koristettuna pienellä virkatulla reunuksella.

Finnley’s hat Drops Merino Extra Fine -langasta

Finnley’s hat Drops Merino Extra Fine -langasta

Finnley’s Hat, eli upea palmikkopipo miehelle.

 

Finnley’s hat Drops Merino Extra Fine -langasta

Listasin tuossa vanhoja töitä, jotka edelleen odottavat esittelyvuoroaan, ja tämä pipo taisi olla yksi vanhimmista. Pipo on valmistunut jo helmikuussa 2017, joten taitaa olla jo korkea aika kirjoittaa siitä esittely.

FInnley’s hat -pipo on pääosin isoa helmineuletta (4 kerrosta ja 4 silmukkaa), mutta toisella sivulla / edessä on leveä palmikkokuvio, jossa on kolme erilaista palmikkoa. Palmikkokuvio on massiivisuudestaan huolimatta helppoa, ja sen tekemisessä pysyy mielenkiinto yllä. Kuvio sopisi hyvin vaikka villapaidankin koristeeksi. Itse asiassa Garnstudion sivuilta löytyykin ohje samaa sarjaa olevaan miehen villatakkiin, jossa on käytetty samaa palmikkokuviota ja helmineuletta. Takki on nimeltään Finnley, ja sen ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=7217&sid=1685&cid=11.

Eräs asiakas löysi lankakaupan Facebook-sivulta kuvan aiemmin tekemistäni samanlaisista palmikkopipoista ja tilasi itselleenkin samanlaisen. Tämä tilauspipo on neulottu tilaustyönä Drops Merino Extra Fine -langasta, aiemmat pipot neuloin Drops Puna -langasta. Niiden pipojen (2 kpl) esittely löytyy täältä: https://www.tankimaatein.fi/palmikkopipot-alpakkalangasta/. Edellisistä neulomistani pipoista mallia ottaen pienensin resorin silmukkamäärää jonkin verran, jotta pipo pysyy paremmin päässä. Ohjeen pipo on neulottu Drops Lima langasta ja sen ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=7218&sid=1685&cid=11.

Sekä Drops Lima että Drops Merino Extra Fine kuuluvat samaan B-lankaryhmään, eli langat sopivat hyvin toistensa korvaajiksi. Lima on villa-alpakkasekoitelanka, joka vaatii käsinpesun, kun taas 100 % merinovillaa oleva Merino Extra Fine on käsitelty konepesun kestäväksi. Tämä, kuten myös merinovillan loistava sopiminen urheiluvaatteisiin, sai asiakkaan valitsemaan pipon langaksi Merino Extra Finen. Langanvaihto ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä, eli pipo on alkuperäistä silmukkamäärää lukuun ottamatta tehty ohjeen mukaan. Neuloin pipon 3 ja 4 mm puikoilla ja lankaa siihen meni noin 70 grammaa. Piposta tuli juuri sopiva, ja asiakas vaikutti oikein tyytyväiseltä pipoonsa.

Pipossa on upea iso palmikkokuvio.

Pipossa on upea iso palmikkokuvio. Sekä isoa helmineuletta (tai helmineuletyyppistä neljän silmukan ja neljän kerroksen kohoneuletta).

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

Tänkimäätein Rusettipanta (3 kpl) ja Rusettipanta 2.0 (2 kpl).

 

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

 

Eli tarina siitä, miten Tänkimäätein Rusettipanta ja Rusettipanta 2.0 syntyivät. En ole itse aiemmin oikein ollut pantaihminen, vaan käytän yleensä pipoja syksystä kevääseen. Jossain vaiheessa neulottuani omaan käyttöön merinovillaisen kaulurin / tuubihuivin, hoksasin, että tämähän käy kaksinkerroin taitettuna pannaksi. Kaulurissa on niin kiva neulekuvio, että sitä on kiva pitää esillä, joten vähemmän kylmillä ilmoilla olenkin nykyään usein valinnut pipon asemesta käyttöön tämän ”pannan”. Tästä syntyi ajatus ihan oikean pannankin tekemisestä.

Ensimmäinen verkkokauppatuotteeksi päätynyt pantamalli (Tänkimäätein Palmikkopanta) syntyi joululahjaksi ystävälleni (siitä tarina täällä: https://www.tankimaatein.fi/tankimaatein-palmikkopanta-ja-lapaset/), ja koska ajatus oli kiva ja panta tuntui miellyttävän saajaansa, päätyi samanlainen pantamalli myös myytäväksi. Toinen verkkokauppaan päätynyt panta, eli Tänkimäätein Rusettipanta syntyi vähän vahingossa. Ja kolmas, eli Tänkimäätein Rusettipanta 2.0, on vielä vähän pidemmälle viety versio ensimmäisestä rusettipannasta. Kaikki pannat on neulottu konepesun kestävästä merinovillalangasta, sillä ne ovat omia suosikkejani Dropsin laajasta lankavalikoimasta.

Rusettipanta

Rusettipannasta on paljon värivaihtoehtoja.

Rusettipannasta on paljon värivaihtoehtoja.

Valkoinen rusettipanta sovitettavana tilaajalla.

Valkoinen rusettipanta sovitettavana tilaajalla.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

Rusettipanta on neulottu konepesun kestävästä keskipaksusta Drops Merino Extra Fine -langasta, joka on 100 % merinovillaa. Panta on neulottu tasona poikittain (kuten palmikkopantakin), ja rusettipannassa sauma jää mukavasti logon alle piiloon.

Ajatus tällaisesta pannasta kehittyi neuloessani ensimmäistä (pienempirusettista) Klompelompe Tora-pannan muunnosta. Esittelyn Tora-pipoista ja pannoista voi lukea täältä: https://www.tankimaatein.fi/klompelompe-tora/. Jostain syystä laitoin melkein valmiin rusetin ranteeni ympärille ja totesin, että tällaisille rannekkeille ei ehkä hirveästi ole käyttöä, mutta pantana voisi toimia. Melkein siltä istumalta kaivoin jämälankakätköistäni n. 30 grammaa vaaleansinistä Merino Extra Fineä, ja aloin neuloa pantaa palmikkopannan ja rusetin perusteella. Neuloin pantaan ensin lisäksi muutaman silmukan levyisen nauhan, jolla panta oli tarkoitus kiinnittää muotoonsa saumakohdasta, mutta sitten tuli ongelmia logon sijoittelussa. Erilaisia variaatioita testailtuani päädyin jättämään nauhan pois ja käyttämään logoa apuna pannan muotoilussa.

Aluksi oli ajatus tehdä pantaa vain sileäneuleisena parin silmukan levyisillä ainaoikeinneuleisilla reunuksilla, mutta koska sileä neulepinta vaati silittämisen pysyäkseen siistinä, päätin tehdä kokeilumielessä myös helmineuleisen version. Helmineuleinen panta on hieman kuohkeampi ja siten lämpimämmän tuntuinen, joten pidän siitä nyt jopa enemmän kuin sileästä versiosta. Myös kaikki tilauspannat on tilattu helmineuleisena, joten ehkä sileä versio jää jossain vaiheessa kokonaan pois valikoimasta.

Tänkimäätein Rusettipanta on tilattavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tuote/tankimaatein-rusettipanta/

Rusettipanta 2.0

Rusettipanta 2.0 on neulottu kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta, joten se on hieman paksumpi kuin edeltäjänsä. Eroa edeltäjään on myös pannan neulomissuunnassa, halusin kokeilla tuleeko pannasta parempi jos se on neulottu suljettuna neuleena alhaalta ylöspäin. En osaa sanoa tuliko, se on varmaan makuasia. Tietenkin pannoissa on vielä se kaikken näkyvinkin ero, eli Rusettipanta 2.0:ssa on iso erillinen rusetti pannan ja logon välissä. Tähän pantaan en (ainakaan vielä) tehnyt muita pintavaihtoehtoja kuin helmineuleen, sillä se on ”silittämättä siisti” ja aika mukavan näköinen ollakseen niin helppo.

Tämä pantamalli on siis hieman pidemmälle viety versio tavallisesta rusettipannasta. Pari tavallista rusettipantaa (Ja ensimmäisen Tora-pannan) tehtyäni ajattelin, että voisi olla ihan soma sellainenkin helmineulepanta, mihin on tehty samasta langasta erillinen rusetti. En kuitenkaan uskaltanut itselleni alkaa sellaista neulomaan, sillä ajattelin sen olevan ehkä kuitenkin hieman överi. Onneksi veljen vaimo ihastui rusettipantaan ja halusi sellaisen itselleen, eikä valmiina ollut mitään hänelle sopivaa väriä. Pyysin häntä valitsemaan lankahyllystä mieluisimman värin ja hän valitsi Baby Merinon puuterin (väri 44), jota olin ajatellut yhdeksi tällaisen lisärusetillisen pannan väriksi. Kysyin sitten tilaajalta haittaisiko häntä, jos tehtäisiinkin hieman erilainen panta kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Ei haitannut, joten pääsin jalostamaan pantamallia suoraan asiakkaalle. Ensimmäinen asiakas oli oikein tyytyväinen pantaansa (kuulemma kaunein hänen koskaan näkemänsä panta) ja ilmeisesti pantamalli on muutenkin herättänyt jonkin verran ihastusta sekä aikuisen että lapsen versiona. Olen jo vakavasti harkinnut, että tekisinkin tällaisen pannan itselleni!

Tänkimäätein Rusettipanta 2.0 on tilattavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tuote/tankimaaatein-rusettipanta-2-0/

Ensimmäinen rusettipanta 2.0 valmiina. Yllättävän kiva!

Ensimmäinen rusettipanta 2.0 valmiina. Yllättävän kiva!

Valkoinen rusettipanta 2.0 oli niin kiva, että meinasin jo neuloa itsellenikin sellaisen.

Valkoinen rusettipanta 2.0 oli niin kiva, että meinasin jo neuloa itsellenikin sellaisen.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

EDIT 12.11.2019

HUOM!

Pesu- / hoito-ohjesymboleita saa käyttää vain lisenssin hankkineet yritykset, joten poistin kaikista vyötteistä symbolikuvat.

Klompelompe Kuopus -villatakki Baby Merinosta

Klompelompe Kuopus -villatakki Baby Merinosta

Klompelompe Kuopus, palmikkokoristeinen villatakki pikkuprinsessalle.

Klompelompe Kuopus -villatakki Drops Baby Merino -langasta

Tällainen soma neuletakki valmistui viime vuoden viimeisenä työnä, ja nyt vihdoin olisi tarkoitus kirjoittaa jonkinlaista esittelyä kyseisestä neuleesta. Lanka on ohjeesta poiketen Drops Baby Merino, jonka paksuus oli suunnilleen sopiva ohjeeseen (ohjeenmukainen lanka olisi ollut ehkä himpun verran ohuempi, mutta ainakin omaan käsialaani Baby Merino sopi ilman erityisempiä sovelluksia silmukkamäärissä tai muussakaan). Villatakki on neulottu pääasiassa 3 mm puikoilla. Helman, hihansuiden ja kauluksen helmineuleosoissa on käytetty 2,5 mm puikkoja. 15 mm Drops Setrinappi (5 kpl) oli juuri sopivan kokoinen pieneen neuletakkiin. Neuletakin ohje löytyy Klompelompe – neuleita koko perheelle -kirjasta, ja siitä on 4 eri kokoa, pikkuvauvasta noin 2-vuotiaan kokoon saakka.

Neulomani villatakin koko on 6-12 kk ikäiselle, ja tämä kyseinen neuletakki meni joululahjaksi noin 9 kk ikäiselle neitoselle. Ainakin jouluna neuletakki oli tytölle vielä vähän iso, mutta tyttö taitaakin olla aika pienikokoinen. Mieluummin kuitenkin hieman liian iso kuin hieman liian pieni! Lankaa takkiin meni noin 120 grammaa, eli kolme kerää riitti hyvin. Neuletakki neulotaan ylhäältä alaspäin, ja se on pääasiassa sileää neuletta. Raglankaarroketta koristavat kauniit palmikkoraidat neuletakin etupuolella. Palmikkokuvio ei ole se kaikista tavallisin palmikko, mutta erittäin helppo malli kuitenkin – 4 kerroksen ja 10 silmukan mallikuvio on nopea oppia. Neule oli muutenkin mukavan simppeli tehdä, ja päättelyn tarve on tällaisessa mallissa vedetty minimiin, ja se miellyttää ainakin itseäni huomattavasti. Ja parasta kaikesta: lopputulos on klassisen kaunis ja ajaton. Tällaiset pienet neuleet ovat ohuellakin langalla ihanan nopeita tehdä!

Mikäli Kuopus-malli miellyttää, kirjasta löytyy myös ohjeet samaa sarjaa oleville villahousuille (todella söpöt!), kaulaliinalle, lapasille ja myssylle (hilkka). Lisäksi samaa palmikkoneuletta löytyy toisestakin myssystä ja aikuisen lapasista – ainakin! Tämä palmikollinen Kuopus-neulesetti on kirjassa toteutettu ”tyttöjen väreillä”, ja lisäksi kirjasta löytyy ”poikien väreissä” oma Kuopus-mallisto, jossa palmikkoneuleen tilalla on kahden kerroksen helmineuletta. Näiden lisäksi kirjasta löytyy myös paljon muita ihania neuleohjeita, kannattaa tutustua!

Kuopus-villatakki edestä.

Kuopus-villatakki edestä.

Kuopus-villatakki takaa.

Kuopus-villatakki takaa.

Vintiökauluri Drops Baby Merino -langasta

Vintiökauluri Drops Baby Merino -langasta

Klompelompe Vintiökauluri on alkuperäisen ohjeen mukaan neulottu Drops Big Merino -langasta.

Vintiökauluri Drops Baby Merino -langasta.

Eräs vakioasiakkaistani tilasi vauvalleen Klompelompe Vintiökaulurin, mutta toivoi kaulurin tehtäväksi ohuemmasta langasta ja raidallisena. Langaksi valikoitui ohuempi merinovillalanka (Drops Baby Merino) pehmeytensä ja konepesunkestävyytensä vuoksi ja väreiksi luonnonvalkoinen (väri 02) ja vaaleanharmaa (väri 22). Ohje kauluriin löytyy Klompelompe: Ihania neuleita lapsille -kirjasta.

Alkuperäinen lanka on noin kaksi kertaa tilatun langan paksuista, joten pääsin hieman verestämään matemaattisia taitojani ohjetta muokatessa. Neuloessa tarvitsee yllättävän usein apuvälineenä yhtälöitä, ainakin ellei tee ihan täsmälleen ohjeen mukaan / ohjeen mukaisilla langoilla tai tiheyksillä. Onneksi se ainakin itselle on vain mukava haaste. Klompelompe-ohjeissa tosin haastetta tällaiseen lisää se, ettei valmiista neuleista ole aina mittoja, joihin omia muunnoksia voisi vertailla. No, kaikesta huolimatta tästäkin kaulurista tuli sopiva pelkkien laskelmien avulla. Vähän kyllä meinasin jossain vaiheessa epäillä, kun kauluri vaikutti niin pieneltä – onneksi vauvat ovat pieniä!

Kauluri on neulottu 2,5 (1o, 1n -neule) ja 3 mm (helmineule) puikoilla. Lankaa siihen meni yhteensä noin 35 grammaa, eli yksivärisen olisi saanut yhdestä Baby Merino -kerästä. Harmaata lankaa meni pari grammaa enemmän kuin valkoista. Ohjeessa on kaksi kokoa: 6-24 kk ja 3-7 v, tämä kauluri on siis tehty pienemmän koon mukaan alle yksi vuotiaalle, ja ainakin vielä se on sopiva. Ohjeen mukaan langanmenekki molempiin kokoihin on 100 grammaa Big Merinoa. Asiakas halusi ohuemman kaulurin siksi, että se on helpompi käyttää vaatteiden alla, eikä ole liian kuuma vaunuissakaan ulkovaatteiden ja makuupussin kanssa.

Vintiökauluri on muunnelma Vintiömyssystä (kypärämyssy).

Vintiökauluri on muunnos Vintiömyssystä (kypärämyssy).

Näiden laskelmien avulla langanvaihdos onnistui ilman ongelmia.

Näiden laskelmien avulla langanvaihdos onnistui ilman ongelmia.