Klompelompe-villahaalari Drops Baby Merinosta

Klompelompe-villahaalari Drops Baby Merinosta

Klompelompe-villahaalari on neulottu kahden neuleohjeen avulla (Klompelompe-villatakki ja Talvikäpy-villahaalari – molemmat ohjeet löytyvät suomenkielisistä Klompelompe-kirjoista).

 

Klompelompe-villahaalari Drops Baby Merinosta

Veljen vaimo ihastui Klompelompen Facebook-sivuilla olevaan villahaalarin kuvaan, ja pyysi neulomaan sellaisen tulevalle vauvalleen. Ilman muuta lupasin, sillä muistelin, että haalariin löytyy ohje Klompelompe – neuleita koko perheelle -kirjasta. Langaksi valikoitui Drops Baby Merino, ja väreiksi vaaleanpunainen / -sininen, luonnonvalkoinen ja keskiruskea, eli yksi kuvioväri jätettiin pois kokonaan. Hieman asiaan perehdyttyäni huomasin, että kirjassahan onkin vain eri kokoisia villatakin ohjeita tuolle Klompelompe-mallille eikä haalaria ensinkään. Toisille malleille kuitenkin löytyy haalarin ohjeita ja uusimmassa suomenkielisessä Klompelompe-kirjassa (Neuleita kaikkiin vuodenaikoihin) on kirjoneulehaalarin (Talvikäpy-haalari) ohjeessa saman kokoinen kuviomalli kuin tuossa Klompelompe-villatakissa, joten ohjeet pystyi hyvin yhdistämään.

Vauvan odotettiin syntyvän vasta maaliskuussa, mutta hän päättikin ilahduttaa tätiä ja syntyä tädin syntymäpäivänä jo helmikuun alkupuolella, eli noin kuukautta ennen laskettua aikaa. Ja tyttö tuli, joten haalarista tehtiin tytön värinen. Päävärinä on hempeän vaaleanpunainen (Drops väri 44, puuteri) ja kuvioväreinä luonnonvalkoinen (02) ja beige (17). Muokkasin virallisen ohjeen mallikuvion sopivaksi kolmelle värille ja lisäsin neuletakin ohjeesta poiketen hihan- ja lahkeensuihin kirjoneulekuviot, kuten tuossa inspiraatiokuvassakin on. Muuten villahaalari on neulottu ohjeiden mukaan siten, että kuvio tulee Klompelompe-villatakista ja mitat ja muut ohjeet Talvikäpy-haalarista.

Pieni, noin 45 cm mittainen haalari (koko 1-3 kk) oli melko nopea neuloa ja kirjoneulekuviossa on pääasiassa vain melko lyhyitä pätkiä yhdellä langalla, joten se on helpompi saada siistiksi kuin jotkin muut kirjoneulemallit. Tällä kertaa ei edes pelottanut haalarin auki leikkaaminen napituslistan kohdalta, kuten ensimmäistä Klompelompen ohjeella neulomaani haalaria tehdessä (Kvalavåg-haalarista löytyy juttu täältä). Lankaa tähän Klompelompe-villahaalariin meni yhteensä noin 140 grammaa, josta pääväriä n. 120 grammaa ja kumpaakin kuvioväriä noin 10 grammaa (muistaakseni ruskeaa 8 g ja valkoista 10 g). Neuloin haalarin pääasiassa 3 mm puikoilla, hihan- ja lahkeensuiden resoreissa käytin 2,5 mm puikkoja. Napeiksi valittiin vaaleanpunaiset 20 mm Drops helmiäisnapit, ja niitä haalariin meni kuusi. Viimeistelin haalarin Klompelompe-kirjoissa suositellulla tavalla, eli levitin sen kosteiden pyyhkeiden väliin oikenemaan. En osaa oikein sanoa oliko siitä jotain hyötyä vai ei. Pitää ehkä kokeilla joskus uudestaan.

Nyt vain sitten odotetaan, että pikkuneiti kasvaa haalariin sopivaksi!

Kirjoneulekuvion värivaihtoehdot kolmella värillä.

Kirjoneulekuvion värivaihtoehdot kolmella värillä.

Haalari tulossa kahden ohjeen avustuksella.

Haalari tulossa kahden ohjeen avustuksella.

Viimeistelin haalarin levittämällä sen kosteiden pyyhkeiden väliin yöksi.

Viimeistelin haalarin levittämällä sen kosteiden pyyhkeiden väliin yöksi.

Valmis villahaalari!

Valmis villahaalari!

Palmikkohaalari – inspiraationa Drops Little Blue Dream

Palmikkohaalari – inspiraationa Drops Little Blue Dream

Palmikkohaalari Drops Merino Extra Fine -langasta.

 

Palmikkohaalari – inspiraationa Drops Little Blue Dream

Ensimmäisen neulomani vauvan villahaalarin (esittely täällä!) tilaaja halusi tilata seuraavalle lapselleen samantyyppisen haalarin hieman pienemmässä koossa. Ensimmäinen villahaalarini on neulottu periaatteessa noin 56 cm kokoiseksi. Kokoa taidettiin kuitenkin hieman muokata, sillä vauva, jolle haalari oli tarkoitettu, syntyi elokuun alussa (vuonna 2014). Ja toiveena tietenkin oli, että haalari olisi sopiva syksyllä ja talvella. Seuraava lapsi oli syntymässä tammikuussa (vuonna 2018), joten haalari saisi olla heti sopiva. Tilaaja toivoi lisäksi jotain ”jujua” haalariin, esimerkiksi palmikkoneuletta tai vastaavaa. Väritoiveita tiedustellessani toivoin salaa saavani jotain osviittaa tulevan lapsen sukupuolesta (tiesin vanhempien tietävän sen), mutta tietenkin asiakas tilasi ajattoman luonnonvalkoisen haalarin!

Haalari valmistui noin viikkoa ennen laskettua aikaa ja olin onneksi toimittanut sen tilaajalle heti. Vauva nimittäin syntyi noin viikon päästä haalarin valmistumisesta, lomani aikana. Poika oli aika pieni syntyessään, joten onneksi haalarista tehtiin pienin mahdollinen koko. Jos en ihan väärin muista, haalari oli käytössä koko kevättalven. Haalari on neulottu muuten itselleni tutuksi tulleella tavalla, eli hieman mukailtuna versiona Drops Little Blue Dream -villahaalarista, mutta lisäsin etupuolelle kaksi palmikkoa.

Palmikot alkavat heti lahkeensuiden resorien jälkeen ja jatkuvat koko haalarin pituudelta aina huppuun asti. Palmikkokuvion korostamiseksi palmikon molemmin puolin on kaistale sileää nurjaa neuletta, ja samoin palmikkokuvion keskellä on pari nurjaa silmukkaa (kuviossa on 10 silmukkaa, joista 4 on oikeaa ja 6 nurjaa oikealta puolelta katsottuna). Haalari on neulottu 4 mm ja 3 mm (resorit) puikoilla mahdollisimman vähillä saumoilla, eli esimerkiksi huppu on jatkettu suoraan kaula-aukosta ilman että silmukoita olisi päätelty välillä (kuten alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan). Drops Merino Extra Fine -lankaa neuleeseen meni noin 300 grammaa, ja lisäksi viisi Drops Setrinappia (25 mm), joista ylimmäiseen on poltettu logo.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Hihat ja lahkeet neuloin sukkapuikoilla, muuten käytin pyöröpuikkoa (irrotettava kaapeli ja päät).

Hihat ja lahkeet neuloin sukkapuikoilla, muuten käytin pyöröpuikkoa (irrotettava / vaihdettava kaapeli ja päät).

Valmis haalari!

Valmis haalari!

Lähikuva hupusta. Palmikot jatkuvat katkeamattomina ylös asti

Lähikuva hupusta. Palmikot jatkuvat katkeamattomina ylös asti.

Maaliskuussa haalari oli vielä käytössä. Kuvassa myös ensimmäinen Tänkimäätein Merinomyssy.

Maaliskuussa 2018 haalari oli vielä käytössä. Kuvassa myös ensimmäinen Tänkimäätein Merinomyssy.

Klompelompe Kvalavåg-haalari Drops Baby Merinosta

Klompelompe Kvalavåg-haalari Drops Baby Merinosta

Klompelompe Kvalavåg-haalari on neulottu ohjeesta poiketen Drops Baby Merino -langasta.

 

Klompelompe Kvalavåg-haalari Drops Baby Merinosta

Tämä Klompelompe Kvalavåg-villahaalari neulottiin asiakkaan toiveesta Drops Baby Merino langasta (sävyt 13 laivastonsininen ja 02 luonnonvalkoinen). Ohjeenmukainen lanka olisi ollut joku muu merinovillalanka, mutta Dropsin Baby Merino sopi ohjeeseen ilman mitään muutoksia. Napeiksi tilaaja valitsi 20 mm halkaisijaltaan olevat Drops Setrinapit (7 nappia).

Kvalvavåg-haalarin ohje löytyy toisesta suomeksi julkaistusta KlompeLOMPE kirjasta, eli Klompelompe – neuleita koko perheelle. Kvalavåg-sarjasta löytyy haalarin lisäksi ohjeita ainakin villatakkeihin ja muistaakseni villahousuihinkin. Kaunis Kvalavåg-mallisto on saanut inspiraation neulekirjan tekijöiden kotiseudusta.

Neuloin villahaalarin 3 mm puikoilla kahden koon (6-9 kk ja 1 v) välimuodoksi nyt noin puolivuotiaalle pojalle. Toiveena on, että haalaria pystyisi käyttämään mahdollisimman pitkään talvella / keväällä 2019. Lankaa tähän erikoismittaiseen Klompelompe Kvalavåg-haalariin meni sinistä noin 185 grammaa ja valkoista noin 25 grammaa. Tilaaja oli tyytyväinen haalarin kokoon, haalarissa on kuulemma sopivasti kasvunvaraa, mutta kuitenkin se on heti käytettävissä.

Uusi menetelmä testattavana

Haalari neulottiin suljettuna neuleena ylhäältä alaspäin, ja valmis neule leikattiin auki napituslistaa varten. En ollut koskaan aikaisemmin neulonut tällä menetelmällä, vaan olin aina neulonut villatakit ja haalarit edestakaisin. Vähän pohdinkin, että voisiko haalarinkin neuloa edestakaisin, mutta kuviota olisi pitänyt muuttaa jonkin verran, joten halusin kokeilla uutta tekniikkaa. Etenkin kun pienen tutkimustyön tuloksena totesin tuon olevan varsin yleinen tapa erityisesti kirjoneuleissa. Kirjoneulekuvion saa kuulemma siistimmäksi, koska kaikki kerrokset neulotaan oikealta puolelta. Neuleeseen tehtiin kuuden silmukan levyinen leikkausvara, jonka keskimmäisen silmukan molemmin puolin ommeltiin ompelukoneella kaksi lyhytpistoista suoraa ommelta.

Mietin ensin, että uskaltaakohan tuota neuletta noin vain alkaa ompelemaan ompelukoneella, vai pitäisikö varmuuden vuoksi laittaa esim jotain tukikangasta alle, ettei neule takerru ompelukoneeseen. En kuitenkaan löytänyt varastoistani yhtään tukikangasta, joten päätin kokeilla ilman. Säädin ompeleen pituuden lyhimmäksi mahdolliseksi ja ompelin molemmissa päissä hieman edestakaista ommelta, etteivät ompeleet ala purkautua. Ompelu onnistui ilman mitään ongelmia, joten seuraavaksi sain jännittää leikkaamista. Leikkaamisenkaan kanssa ei odotuksista / peloista huolimatta tullut mitään ongelmia, ja ompeleet tuntuivat pitävän hyvin. Leikkuuvaran sai myös nätisti taitettua nurjalle puolelle ja ommeltua kiinni ilman että tarvitsi neuloa huolittelukaitaletta.

Todennäköisesti tulen siis jatkossakin käyttämään tätä menetelmää, mikäli tulee neulottua (kirjoneuleisia) haalareita tai villatakkeja. Ainoa löytämäni huono puoli tuossa menetelmässä oli se, että leikkuuvara piti ommella käsin kiinni nurjalle puolelle. Nimittäin jos ihminen ei pidä saumojen omepelemisesta, ei todennäköisesti pidä myöskään leikkuuvaran ompelemisesta. Kyllähän sen varmaan voisi jättää ompelemattakin, sillä leikkuuvara taittui nurjalle puolelle todella siististi, kun napituslistaa varten poimittiin silmukat. Siistimpi lopputulos kuitenkin tulee, kun leikkuuvara on myös toisesta reunasta kiinni neuleessa.

Haalari neulottiin kokonaan suljettuna neuleena.

Haalari neulottiin kokonaan suljettuna neuleena.

Nappivaihtoehdot. Toiseksi ylin, eli 20 mm setrinappi vei voiton.

Nappivaihtoehdot. Toiseksi ylin, eli 20 mm setrinappi vei voiton.

Tämä vaihe kyllä pelotti jo etukäteen!

Tämä vaihe kyllä pelotti jo etukäteen!

Leikkuuvara oli yllättävän siisti pelkästään nurjalle taitettuna.

Leikkuuvara oli yllättävän siisti pelkästään nurjalle taitettuna.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla!

Haalaria piti välillä sovittaa. Asiakas näyttää tyytyväiseltä. :D

Haalaria piti välillä sovittaa. Asiakas näyttää tyytyväiseltä!

Haalarin ohje löytyy kuvan kirjasta.

Haalarin ohje löytyy kuvan kirjasta.

Valmis Klompelompe Kvalavåg -haalari.

Valmis Klompelompe Kvalavåg -haalari.

Aikuisen villahousut – DROPS 103-23

Aikuisen villahousut – DROPS 103-23

Aikuisen villahousut Drops Baby Merino ja Drops Delight -langoista.

 

Aikuisen villahousut – Drops 103-23

Tässä taas esittelyssä jo viime vuonna valmistunut tilausneule, eli aikuisen villahousut, jotka on neulottu Drops 103-23 ohjetta mukaillen. Alkuperäisessä (https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=3396&cid=11) ohjeessa lankana on Drops Alpaca ja Drops Fabel, mutta konepestävyyden ja värien vuoksi tilaaja päätyi valitsemaan Baby Merinon (väri 13, laivastonsininen) ja Delightin (väri 13, punainen/oranssi/harmaa). Sekä alkuperäiset että vaihdetut langat ovat A-ryhmän lankoja, joten langanvaihto ei tuottanut mitään ongelmia.

Muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen oli langanvaihdon lisäksi vain se, että lahkeet tehtiin pääasiassa sileällä neuleella, eikä lahkeen ulkosivulle tullut leveää joustinneuleosuutta. Istuvuuden parantamiseksi lahkeen ulkosivuilla on kolmen silmukan verran nurjaa neuletta, muuten lahkeet ovat sileää oikeaa. Varsinaista joustinneuletta näissä housuissa on vain vyötäröllä ja lahkeensuissa.

Nämä aikuisen villahousut siis valmistuivat jo maaliskuun alussa vuonna 2017 ja niihin meni lankaa yhteensä noin 530 grammaa (280 grammaa Baby Merinoa ja 250 grammaa Delightiä). Housut neulottiin ohjeen M-koon mukaan ja ne ovat todella lämpimät. Leveän joustinneuleisen vyötärön takia housut asettuivat mukavasti paikoilleen ja olivat miellyttävät päällä. Housut on neulottu kahdella langalla yhtä aikaa 4 tai 5 mm puikoilla.

 

 

 

Aikuisen villahousut Drops Baby merino- ja Delight -langoista.

Kuvan saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Näiden villahousujen kanssa samalla kertaa tilattiin myös lapsen villahousut, joista löytyy esittely täältä: https://www.tankimaatein.fi/lapsen-villahousut/. Myös lapsen villahousut on neulottu Drops Baby Merino ja Delight -langoista.

Merinovillahaalari raidallisena ja yksivärisenä

Merinovillahaalari raidallisena ja yksivärisenä

Merinovillahaalari raidallisena ja yksivärisenä. Esittelyssä kaksi vuoden 2017 tilausneuletta.

Merinovillahaalari vauvalle x 2

Tässä siis esittelyssä kaksi tilaushaalaria, joista toinen on neulottu Dropsin Baby Merino– ja toinen Merino Extra Fine– langasta. Molempiin haalareihin valikoitui neutraali vaalean harmaa sävy, sillä vanhemmat eivät tienneet etukäteen tulevan lapsen sukupuolta. Harmaa on ajankohtainen väri myös sisustuksessa, joten miksei sitten vauvan vaatteissakin. Harmaa on myös huolettomampi vaihtoehto kuin esimerkiksi valkoinen, joka on toinen suosittu (neutraali) värivalinta vauvan vaatteisiin ja asusteisiin.

Kuvat saa aukemaan todellisessa koossaan klikkaamalla kuvaa.

Raidallinen haalari Baby Merinosta

Raidallinen haalari valmistui jo helmikuussa, ja tilaaja valitsi haalarilangaksi valikoimassamme olevista merinovilloista ohuimman, eli Baby Merinon. Haalarin pääväriksi valikoitui vaaleanharmaa, ja haalarin sileäneuleisiin osuuksiin haluttiin kapeahkoja luonnonvalkoisia raitoja. Haalarin ohje on muokattu tästä Garnstudion ohjeesta. Alkuperäinen ohje on paksummalle Merino Extra Fine -langalle tehty, mutta ohje on kohtuullisen helppo muokata sopivaksi toiselle langalle neuletiheyden avulla. Vertasin kyllä myös laskemalla saamiani silmukkamääriä Baby Merinosta neulottavien vauvanvaatteiden ohjeiden silmukkamääriin. Haalarista haluttiin vastasyntyneelle sopiva, eli tein haalarin suunnilleen koossa 50/56  cm. Tällainen pieni haalari on todella soma, mutta jää aika nopeasti pieneksi, varsinkin vähän isommalla vauvalla.

Haalarissa on viisi Drops setrinappia (25 mm), joista ylimmäiseen on poltettu TÄNKIMÄÄTEIN-logo. Lankaa haalariin meni yhteensä 194 grammaa, josta valkoista oli noin 53 g ja harmaata noin 140 grammaa. Haalari on neulottu 2,5 ja 3 mm puikoilla.

Raitahaalari on neulottu ohuesta Baby Merino -langasta.
Raitahaalari on neulottu ohuesta Baby Merino -langasta.

Yksivärinen haalari Merino Extra Fine -langasta

Yksivärinen harmaa haalari on neulottu Merino Extra finesta.
Yksivärinen harmaa haalari on neulottu Merino Extra finesta.

Yksivärinen haalari neulottiin alkuperäisen ohjeen (sama kuin raidallisessakin haalarissa) mukaisella Merino Extra Fine -langalla. Tämä heinäkuun alussa valmistunut haalari oli siinä mielessä nostalginen työ, että ihan ensimmäinen neulomani vauvan haalari oli myös vaaleanharmaasta Merino Extra Finesta neulottu (tuon ensimmäisen haalarin esittely löytyy täältä!). Tälläkään kertaa en neulonut ihan täysin ohjeen mukaan, vaan pieniä muutoksia tein; jätin mm. kaikki ainaoikeinneuletta olevat kohdat pois. Tähän haalariin laitettiin myös setrinappeja, kuusi kappaletta tällä kertaa. Haalari tilattiin ensin puolivuotiaan koossa, mutta haluttiinkin jälkikäteen hieman pienempänä, joten lahkeet ovat hieman leveämmät kuin normaalisti pienimmässä koossa. Resorien vuoksi tällä ei kuitenkaan ole merkitystä.

Lankaa tähän haalariin meni noin 290 grammaa. Haalari on neulottu 3 ja 4 mm puikoilla.

Drops Wooliam -villahousut lapselle (tilausneule)

Drops Wooliam -villahousut lapselle (tilausneule)

Drops Wooliam -villahousut. Julkaistu alunperin vanhassa blogissa.

Drops Wooliam – tilaustyönä neulotut lapsen villahousut

Tällaiset tilaushousut valmistuivat jo ennen joulua, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi kirjoitella niistä. Housut menivät kai joululahjaksi, joten en tiedä miten sopivat ne loppujen lopuksi olivat, mutta ainakin tilaaja oli tyytyväinen. Housut neulottiin kaksinkertaisella langalla Dropsin Baby Merino ja Delight -langoista 5,5 ja 5 mm puikoilla. Ohje on Garnstudion sivuilta (Drops Wooliam, se löytyy täältä), mutta ihan ohjeen mukaan en tietenkään tehnyt.

Neuloin yläosan kokonaan joustinneuleena, niin kuin ohjeessakin, mutta tilaaja halusi lahkeista hieman sileämmät, joten ne neuloin pääasiassa sileänä neuleena, ainoastaan molemmissa lahkeissa ulkosivulla on muutaman sentin levyinen joustinneule, jotta lahkeet eivät lerpata. Lahkeensuut ovat tietenkin kokonaan joustinneuletta. En enää muista vaihdoinko lahkeensuiden resoreihin 4 mm sukkapuikot, vai neuloinko nekin 5 mm puikoilla. Lankaa housuihin meni yhteensä noin 255 grammaa, siten että Baby Merinoa kului  n. 135 g ja Delightiä 120 grammaa. 3 kerää per lanka siis riitti näihin noin 5-6 vuotiaalle (110/116 cm) mitotettuihin housuihin.

Nämä villahousut ovat odottaneet esittelyvuoroaan jo pari kuukautta.

Nämä villahousut ovat odottaneet esittelyvuoroaan jo pari kuukautta.

No, tässä sitten pari kuvaa housuista. Langat olivat siis Baby Merino, väri 35 (tumma lila) ja Delight, väri 13 (punainen/oranssi/harmaa). Kirjavan Delightin ja yksivärisen Baby Merinon ansiosta housuista tuli hillityn raidalliset. En itse olisi keksinyt yhdistää noita kahta langan sävyä yhteen (etenkin kun violetti ei ole suosikkivärini), mutta epäilyksistäni huolimatta lopputuloksesta tuli oikein kivan värinen. 🙂 Nyt työn alla on samoista langoista (Baby Merino on kyllä erivärinen) tehtävät aikuisen villahousut. Hieman suuritöisemmät arvatenkin kuin nuo lapsen housut!
Yläreunaan neulottiin reikäkerros kuminauhaa varten. Lahkeensuusta löytyy TÄNKIMÄÄTEIN-tunniste.
Yläreunaan neulottiin reikäkerros kuminauhaa varten. Lahkeensuusta löytyy TÄNKIMÄÄTEIN-tunniste.
Valmiit Drops Wooliam -housut. :)

Valmiit Drops Wooliam -housut. 🙂