Kuvaus
Setrinappi on yleisilmeeltään tummahko puunappi. Perinteinen pyöreä nappi sopii neuleeseen kuin neuleeseen.
Setrinappi
Puunappi kevyesti poltetulla pinnalla. Napin keskellä on kiinnistystä varten 4 reikää. Setrinappia on saatavana kolme eri kokoa: 15 mm, 20 mm ja 25 mm halkaisijaltaan olevat napit. Napissa on kaunis, eläväinen pinta – polttaminen tuo puun syyt hyvin näkyviin. Eri kokoiset napit sopivat erilaisiin neuleisiin, mutta toki samantyylisiä eri kokoisia nappeja voi yhdistää myös samaan neuleeseen.
Polttokäsittelyn vuoksi napit eivät ole täsmälleen samanlaisia, vaan niissä on yksilöllisiä eroja esimerkiksi tummuudessa. Verkkokauppatilauksiin pyrimme laittamaan aina mahdollisimman samanvärisiä nappeja, ellei asiakas tilauksessaan toivo muuta. Joissain tapauksissa samanväristen nappien toimittaminen ei ole mahdollista tuotannollisista syistä. Pyydämme huomioimaan tämän tilausta tehdessä. Vaaleampi puunappi (Drops Tamminappi) on tasalaatuisempi värin puolesta.
Muuta
Puunappi sopii hyvin myös askarteluun, sillä se on helppo liimata paikoilleen tasaisen pohjan ansiosta.
Tutustu myös muihin valikoimastamme löytyviin nappeihin. Puunappeja on setrinapin lisäksi hieman vaaleampaa tamminappia (kaksi kokoa) ja poltettupintaista duffelinappia. Lisäksi valikoimassamme on muutamia erilaisia muovinappeja (esim. sydän-, mansikka- ja leppäkerttunapit sekä hillitympiä pyöreitä nappeja pari eri väriä).
Mikäli valikoimistamme ei löydy juuri sinun makusi mukaisia Drops Nappeja, otathahan yhteyttä asiakaspalveluumme! Päivitämme tuotevalikoimaamme asiakkaiden toiveiden mukaan aina kun se on mahdollista. Pystymme ottamaan valikoimiimme ainakin kaikkia Dropsin valikoimasta löytyviä nappeja. Kaikki Drops napit löytyvät Garnstudion verkkosivuilta osoitteesta: https://www.garnstudio.com/buttons.php?cid=11.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.